12.7.AKONLAHTI/VUOKKINIEMI
Pensas
oli jälleen jalkeilla seitsemältä. Aamu-aurinko houkutteli jäsen
Bergiusta ja jäsen Puskaa uimaan läheiselle koskelle, ja koska
iltauinti samaisessa paikassa oli ollut niin positiivinen
kokemus, he suostuivat houkutteluun.
Jännittynyt Pensas valmistautui Venäjän rajan ylitykseen, josta
olivat kuulleet villejä tarinoita. Maan vaihto sujui kuitenkin
varsin rivakasti. Pienen tenkkapoon aiheutti Rosinanten
määritelmä. Kyseessä kun ei ole oikein linja-auto eikä
erityisautokaan. ”Teatteriauto”, sanoi kuljettaja Raatikainen.
Tämä kelpasi. Seuraavaksi oli vuorossa instrumenttien listaus.
Kilkuttimia ja kalkuttimia kun ei tästä ryhmästä puutu, alkoi
ilmassa olla pientä tuskastumista listan teon aikana. Ja kun
olimme varautuneet seuraavaan vaatimukseen, joka olisi kenties
Don Quijoten miekkojen takavarikointi, tullimies heittikin käden
lippaan ja sanoi: ”Hyvät ystävät, hyvää matkaa.” ”Kiitos!”,
sanoi Pensas ja meni Venäjälle.
Olemme jo
useaan otteeseen tänä kesänä olleet ajoituksen mestareita.
Pohjoisessa pamahdimme paikalle vasamerkintää näkemään ja
Venäjän matkamme onnistuimme aloittamaan suurena Karjalaisena
kyläjuhlapäivänä, Praasniekkana. Praasniekasta seuraavana
päivänä saa aloittaa heinänteon. Markku ajoi Ladalla edellä,
Pensas Scanialla perässä, ja kohta oltiin Akonlahdessa,
raja-alueella sijaitsevassa entisessä kylässä, jossa itse herra
Lönnrot on matkannut runoja keräilemässä.
Akonlahden
praasniekka pidettiin Kiitehisjärvellä sijaitsevalla
luonnontilassa olevalla niemekkeellä, jossa aikoinaan sijaitsi
mm. kirkko ja jonka ympärillä levittyvillä niittyyntyneillä ja
metsiintyneillä mailla asui tuhansia ihmisiä. Juurilleen
praasniekkaa juhlimaan saapuneilta ihmisiltä Pensas sai kuulla
paikan kovasta historiasta. Vuonna 1958 kylä hävitettiin,
taloista tehtiin polttopuita ja ihmiset ajettiin karjoineen
päivineen umpimetsään, jossa he saivat vaeltaa satoja
kilometrejä uusia koteja etsien. Syynä likvidointiin oli se,
että Akonlahti sijaitsi liian lähellä Suomen rajaa.
Surullisesta historiasta huolimatta karjalaisten juhlassa oli
hieno tunnelma. ”Armaat rahvaat”, sanoi Markku Nieminen ja piti
aloituspuheen, jonka aikana kävi ilmi että seisoimme parasta
aikaa kulttuurihistoriallisesti hyvin arvokkaalla maaperällä.
Juhlan ohjelmassa oli Uhtuan laulajien mainio esitys, joka
sisälsi sekä venäläisiä että suomalaisia kansanlauluja komeine
piiri-tansseineen. Pekka Huttu-Hiltunen Kuhmon
musiikki-instituutista lauloi vienalaisen Maria Feodorovan
lauluja ja kertoi tarinoita Marian elämästä.
Pensas
esitti juhlassa luonnollisesti Kullervon, kuuli loppukumarrusten
aikana 'bravo' ja 'spasiba'- huutoja ja oli onnellinen sekä
mahdollisuudesta saada esiintyä Kalevalan syntysijoilla että
esityksen saamasta vastaanotosta. Karjalaiset olivat hyvin
vieraanvaraisia Pensasta kohtaan, tarjosivat avokätisesti
ruokiaan ja juomiaan ja kertoivat kiinnostavia tarinoitaan.
Pekka Huttu- Hiltunen kasvatti Pensaan levykokoelmaa
lahjoittamalla meille Maria Feodorovan lauluja. Ennen matkan
jatkumista kohti Vuokkiniemeä Pensas vilvoitteli vielä
Kiitehisjärven kirkkaassa vedessä.
Vuokkiniemeen Pensas ajeli Kostamuksen kautta, jossa saatiin
vaihdetuksi euroja rupliksi. Perillä Vuokkiniemessä Pensasta
odotti Rosa Remsu tyttärensä Jelenan ja lapsenlapsiensa Nikolain
ja Aleksein kanssa. Ylläpito oli sitä luokkaa, että liikutuimme
jo pelkästä iltapalapöydän näkemisestä puhumattakaan
piparkakkutaloa muistuttavasta majatalosta ja pihan nurkalla
odottavasta saunasta. Laskevassa auringossa Vuokkiniemen kylä
näytti niin somalta, että sinne piti päästä saman tein
kiertokävelylle. Anu, Jenni, Juha, Antti ja tuttavallinen
naapurin koira kävivät mm. hautuumaalla, jonka kirkkaan
punaiset/siniset ristit ja haudoille tuodut muistoesineet kuten
kahvikupit, snapsilasit ja tupakat saivat kotomaan
standardimittaiset harmaat paasit tuntumaan melko
persoonattomilta.