|
Maanantai 2.6. Aamulla ajettiin Pohjaan, jossa odotti nuorisoleiri Gumnäsin tanssilavalla. Jukan ja Kaarlon vetämä improvisaatiotyöpaja laajeni vähitellen kahdeksi työpajaksi, joissa vetovastuuta saivat myös Jenni ja Emma. Päivän Don Quijote esitettiin tanssilavan kuistilla ilta-auringon loisteessa. Paikalla oli 25 katsojaa ja yksi toimittaja. Jennin juontama iltaohjelma alkoi kahdeksan maissa. Sen kohokohdaksi muodostui leirin poikien oma Quijote – versio, "Mon Mujote ja Sancho Pananas". Ohjelman jälkeen olimme osavastuussa nuorista myös yöllä. Pensas sopi tunnin vahtivuorot ja partioi uskollisesti läpi koko hyytävän kylmän yön. Suomen kesäisellä tanssilavalla yöpyminen muistutti Jaanaa nukkumisesta Tharin autiomaassa. Tiistai 3.6. "24 H teatteria" - leiri jatkui vielä aamupäivällä pajojen merkeissä. Pajojen vetäjät toivat mukanaan nuorisotoimen kiitokset, Pohjan kunnan mitalit, jota ainakin Jenni on kantanut ylpeydellä siitä saakka. Muu porukka odotti Fiskarsissa, jossa söimme Hansin mykistävän hyvää Frutti di mare – wokkia Vottosen pitämällä Fiskarin kioskilla. Ohjelma jatkui kulttuurisihteeri Kirsti Tammisen ja Onoman toiminnanjohtaja Martina Lindbergin haastatteluilla sekä Fiskarin ruukin kauppoihin ja näyttelyihin tutustumisella. Illan esitys Vottosen kioskin pihassa oli lievästä väsymyksestä huolimatta onnistunut mikä ei suinkaan johtunut vähiten 80 hengen yleisöstä; kiitos koko Fiskarin väelle hienosta meiningistä! Keskiviikko 4.6. Ensimmäistä vapaapäivää vietettiin työn merkeissä Micke Renlundin ja kumppaneiden tilalla Suomusjärvellä. Tervehenkistä veneentervausta ja aidanrakennusta seurasi Hannu Raatikaisen tehotreeni vintissä ja pihalla. Illalla saunottiin, uitiin, syötiin ja maisteltiin Niilan kotiviiniä. Torstai 5.6. Aikainen herätys ja ajo Forssaan, jossa ensimmäinen varsinainen toriesitys hellelukemissa. Todettiin, että torilla esiintyminen vaatii tilanteen rauhattomuuden vuoksi lisää ääntä, lisää fyysistä energiaa ja esityksen kohdistamista suoremmin yleisölle. Torilla on myös paljon "ohikulkijoita", jotka omien ostosaikataulujensa vuoksi eivät voi seurata esitystä alusta loppuun. Tämän tiedostaminen helpottaa kauhua "toi tuli vasta nyt , toi lähti kesken pois"- tilanteista. Aplodien päätteeksi lavalle lensi myös muutama kolikko. Suora yleisöpalaute herätti keskustelua rahahatun tarpeellisuudesta, mutta ainakin toistaiseksi tyydymme tilaajien maksamiin kiinteisiin palkkioihin. Forssan kaupungintalolla kulttuurisihteeri Pertti Munckin seurassa nautitun lounaan jälkeen karautimme Valkeakoskelle kauniille Kauppilanmäen museoalueelle. Päivän toinen esitys oli lämmin ja rauhallinen, yleisöä 28 päätä. Heti esityksen jälkeen Katja ja Emma vetivät lyhyen työpajan Pirkanmaan Vasemmistonaisille paikallisista ja ekologisista teemoista lähtien. Paja oli menestys sekin. Raatikainen lähti Helsinkiin sateen saattamana ja Pensas suuntasi kunnan eläinlääkärin Inna Iliwitzkyn emännöimään saunailtaan. Saunan ja uinnin jälkeen yritimme kovasti lähteä yöpuulle Innan luo, mutta Rosinante juuttui raskaalle kalustolle sopimattomaan maastoon ja lähti liikkeelle vasta hinaajan voimin. Tuotantobudjettiin syntyi kivulias vaan ei kohtalokas lovi ja yöpuullekin päästiin pikkutunneilla. Perjantai 6.6. Innan tarjoama aamupala nosti Pensaan pystyyn ja pihan haravoimisen jälkeen matka jatkui Lempäälään. Suoran maantien sijasta Pensas eksyi mutkaiselle metsätielle, joka ei todellakaan ollut bussille tarkoitettu. Linnamäkeen vertautuvan ajon jälkeen majoituimme Niilan tädin Helenan ja tämän miehen Keijon viihtyisään kotiin. Keiton ja saunan jälkeen Pensas kaatui nukkumaan pitkin olohuoneen lattiaa. Lauantai 7.6. Varhaisin herätys ja esitys Tampereella Laukon torilla kello 10. Päivän veto oli kymmenen minuuttia normaalia lyhyempi (!) ja luvalla sanoen tähänastisesti löysin. Pensaan virallinen katusoittokööri "Savolaiset viulutaiteilijat ja vieraileva lapsinero Uralin takaa" aloitti kuitenkin uransa soittamalla torilla kymmenkunta biisiä. Laukon torilta Annikinkadun puutalokortteliin Rosinantea ohjasti Katjan isäpuoli Paavo, joka tarjosi apua myös bussin pienimuotoiseen korjaukseen. Annikinkadun runofestivaaleilla esiintyi useita nimekkäitä runoilijoita, joiden jälkeen Pensaan oli tarkoitus lämmitellä Motelli Skronklea huimalla Crazy Love – tanssinumerolla, joka valitettavasti täytyi peruuttaa gramofonin rokulipäivän takia. Vartin mittainen "varanumero" sisälsi kuoroversion Irwinin klassikosta Haistakaa paska koko valtiovalta, Daniil Harmsin Gogol ja Puskin – sekoilun sekä improvisoitua runoutta sormipianoilla säestettynä - kaikki tietysti Pensasasuissa. Ilta jatkui keitolla, sahdilla ja Skronklen keikalla. Tampereen yöhön perehtymisen jälkeen Jaana, Riikka ja Emma yöpyivät Annikinkadulla Matin hoivissa, loput bussissa. Sunnuntai 8.6. Puutalossa yöpyneet irrottelivat kiertueella lukkiutuneita jäseniään Mikko Orpanan tanssitunnilla muiden lepuuttaessa öisen tanssitunnin lukkiuttamia jäseniään puiston nurmikolla. Matkaan päästiin myöhään iltapäivällä. Pensas jatkoi taloudellista matkustamistaan ajamalla Suomen pisimmän tietyömaan läpi. Välillä pysähdyttiin levähdyspaikalle uimaan ja perhepiknikille. Ennen Hankasalmea koukkasimme Jyväskylään, johon Jenni jätettiin pariksi päiväksi työtapaamisen takia. Hankasalmella meitä odotti Emman isän Kimmo Pajun voileipätarjoilu ja Ratamestarin talon tsehovilainen ilmapiiri. Pensas rentoutui pesemällä pyykkiä Katjan johdolla. Maanantai 9.6. Koska Hankasalmen keikka harmiksemme peruuntui, vietimme päivän puuhastelemalla isännän ja Pensaan hyväksi. Heljä korjasi rikkoutunutta rekvisiittaa ja Hankasalmen Remontti – Reiska Niko korjasi Pensaan polkupyörän. Muut siivosivat vinttiä, leikkasivat ruohoa ja osa kirjoitti päiväkirjaa Hankasalmen työvoimapakki ry:n Nettikahvilassa. Jälleen kerran Pensas kohtasi ystävällisiä ihmisiä: saimme työskennellä rauhassa ja tulostaa ilmaiseksi. Pensas osaa myös sateen sattuessa pressuttaa Rosinanten selän käden käänteessä. Illalla matka jatkuu Kontiolahdelle.
|
|